Andrew Huberman selitti juuri, miksi aivosi eivät pysty keskittymään — eikä kyse ole ADHD:sta, vaan laitteen aiheuttamasta aistiylikuormituksesta kädessäsi. Tässä 4:52 pätkässä hän esittelee Jenny Grohin läpimurtooivalluksen: Ajatukset eivät ole satunnaisia. Ne alkavat yhdestä pienestä siemenestä (sana, kuva, muisto) ja räjähtävät sitten kerroksellisiksi aistimuistoiksi — näkyjä, ääniä, kosketuksia, tuoksuja — kaikki kasaantuvat abstraktiin tilaan. Mitä enemmän aistisyötteitä olet viime aikoina vastaanottanut (varsinkin puhelimen kautta), sitä enemmän kilpailevia kerroksia tulvivat esiin, kun yrität keskittyä. Siksi istut alas lukemaan/työskentelemään ja yhtäkkiä huomaat, ettet edes kiinnittänyt huomiota — aivosi käsittelevät yhä loputtomia uusia ärsykkeitä, jotka ne saivat 10–15 minuuttia aiemmin. Hubermanin korjaus: Tee itsestäsi tarkoituksella tylsistyvä ennen syvällistä työskentelyä. Poista mahdollisimman paljon aistisyötettä (ei puhelinta, himmeät valot, hiljaisuus). Hän pitää kokonaisen kerroksen puhelinkieltoalueena. Kiinassa kokeillaan lapsia, jotka tuijottavat tyhjää seinää minuutteja ennen tehtäviä. Nykyaikainen elämä on kutistanut fyysistä tilaa, johon voi katsoa (tuijottaen näyttöä), mutta täyttänyt kognitiivisen tilan loputtomilla häiriötekijöillä. Tulos: Keskittyminen käy lähes mahdottomaksi. Mieli räjähtänyt? Mikä on yksi asia, jonka olet huomannut vievän keskittymisesi eniten — ilmoitukset, taustamelu, viimeaikainen vieritys? Ja mikä on auttanut sinua tyhjentämään henkisen taulun ennen syvällistä työskentelyä?