Siihen on syynsä, miksi New York Timesin viimeisin osuma RFK Jr:lle tuntui oudolta. Ei vain epärehellinen. Ei vain epätoivoinen. Mutta rakenteellisesti erilainen – enemmän kuin psykologinen operaatio kuin raportointi. Ihmiset tuntevat vaistomaisesti, että jokin on "pielessä", mutta he eivät aina pysty ilmaisemaan, mihin he reagoivat. Tämä essee on se artikulaatio. Ensimmäistä kertaa aiomme kartoittaa narratiivisen sodankäynnin arkkitehtuuria – verhon takana olevaa järjestelmää, jota perinteinen media käyttää muokkaamaan yleistä käsitystä, hallitsemaan emotionaalisia kehyksiä ja pakottamaan ideologisen kuuliaisuuden. Tämä ei ole teoriaa. Se on pelikirja. Ja se selittää tarkalleen, miksi RFK:n artikkeli näyttää siltä, miltä se näyttää.