Tänään seurakuntani lauloi nämä sanat: Nousekaa ylös, te leijonasydämiset, varhaiskristikunnan pyhät. Minne on sinun voimasi kadonnut, kuihtunut marttyyrikuolemasi? Katso, rakkauden valo on heidän päällään, kirkkauden liekki heidän päällään Ja heidän kuolemantahtonsa tukahdutetaan, herra ja ruhtinas. Nämä miehet pelkäävät horjumattomina, kohtaavat vaaran pelottomasti; Näitä ei ole ottanut mikään noitunut himo, himo, joka houkuttelee turhuuteen. Keskellä myrskyisän taistelun pauhua ja kolinaa Halussa he kohoavat kaiken sen yläpuolelle, mitä maa haluaisi heidän rakastavan. Suurisydämisiä, he tietävät, etteivät he käänny, kunnia, kulta, he nauravat pilkkaan. Sammuta heissä palavat halut, ei mikään maallinen intohimo repi. Leijonien karjunnan keskellä, ylistyslaulut huokaisevat, Iloisina he asettuvat areenan veriseen hiekkaan. Kunpa Jumalalle voisin, niinkuin muinaiset marttyyripyhimykset, Taivaan auttavalla kädellä seiso lujasti taistelussa rohkeasti! Oi Jumalani, rukoilen sinua, pysy taistelussa. Suo, että minä aina olisin uskollinen, vankkumaton ja uskollinen Sinulle. — RIP Charlie Kirk, kristitty marttyyri.