Deleuze ja Guattari kuvaavat kapitalismia kuvaavassa kuvauksessaan, joka on varmasti vaikuttavin sitten Marxin, kapitalismia eräänlaiseksi pimeäksi potentiaaliksi, joka kummitteli kaikissa aikaisemmissa yhteiskunnallisissa järjestelmissä. He väittävät, että pääoma on "nimeämätön asia", kauhistus, jonka primitiiviset ja feodaaliset yhteiskunnat "torjuivat etukäteen". Kun kapitalismi todella saapuu, se tuo mukanaan kulttuurin massiivisen epäsakralisoitumisen. Se on järjestelmä, jota ei enää hallitse mikään transsendenttinen laki; päinvastoin, se purkaa kaikki tällaiset koodit ja asentaa ne uudelleen tapauskohtaisesti. Kapitalismin rajoja ei ole asetettu käskyllä, vaan ne määritellään (ja määritellään uudelleen) pragmaattisesti ja improvisatiivisesti.